Ottaako äitylin pikku mussukan nuppuli tisua?

Ei riitä, että äitiys on kiedottu vaaleanpunaiseen kankaaseen, sen tulee myös kuulostaa äitiydeltä. On käytettävä sanoja nuppu, mussukka, tisu ja äityli unohtamatta "Ihanaa!"-huudahduksen viljelyä lähes kaikeen mahdolliseen liittyen. Pitäähän sen äitiyden onnen paitsi näkyä myös kuulua, ettei kenelläkään olisi epäilystäkään miten ihanaa on olla pienen mussukan äityli.

Kaikki äidit eivät kuitenkaan puhu imelästi - ainakaan joka tilanteessa, vaan omien havaintojeni mukaan käytetty kieli on sidoksissa ryhmään. Kieli on tärkeimpiä tapojamme ilmaista ryhmän yhteenkuuluvuutta ja siitä poikkeaminen ei useinkaan ole toivottua. Muusta ryhmästä itseään poikkeavasti ilmaiseva joutuu usein epäilyksen alaiseksi ja monesti tuntuu, että ryhmä äitejä saattaa päätyä käyttämään ällösöpöilevää termistöä ikäänkuin varmuuden vuoksi vähän samalla tavoin kuin yhdessä lomalle poistunut varusmiesjoukko. Äitien ja varusmiesten välillä on paljon muitakin yhteneväisyyksiä, mutta niihin voin palata toisella kertaa.

Olen taipuvainen uskomaan, että "äitikieli" on useamman muuttujan tulos. Lasten kanssa puhuessaan vanhempien kieli usein muuttuu lapsenomaisemmaksi. Osaltaan kyse on tiedostetusta ja osin tiedostamattomasta toiminnasta. Koetaan, että lapselle on puhuttava tietyllä tavoin, mutta vaikutusta on varmasti myös tilanteessa vaikuttavilla tunnetiloilla. Rakkauden, välittämisen ja hoivaamishalun noustessa päällimmäisiksi tunteiksi on keskityttävä erityisesti, jos haluaa estää näiden tunteiden vaikutuksen omaan kieleensä ja puhetapaansa. Pääasiallisten hoitajien - useimmiten äitien - kohdatessa lapset ovat usein läsnä ja vanhemman vuorovaikutus jakautuu kahteen samanaikaiseen kohteeseen. Ja vaikka lapsi ei olisikaan fyysisesti läsnä, hänellä on silti vanhemman mielessä oma nurkkauksensa, jonka ovi on aina auki. Kun tähän yhdistetään ryhmän jäsenten keskinäinen vuorovaikutus ei ole mitenkään ihmeellistä, että käytetty kieli alkaa yhtenäistyä "äitikieleksi".

Koska kielellä on muitakin käyttötarkoituksia kuin ensisijaisen informaation välittäminen, joku voi toimia tarkoituksellisen poikkeavasti. Samassa ryhmässä yksi äiti saattaa korostetun selvästi pitäytyä käyttämästä samaa kieltä muiden kanssa ilmaistakseen pesäeroaan, kertoakseen "en ole nyt teidän kanssanne". Erottautuminen ryhmästä kielen kautta voi tapahtua hyvinkin nopeasti esim. pienen erimielisyyden kautta tai ryhmän rakenteessa tapahtuneen muutoksen johdosta. "Äitikieli" on siis ilmeisesti ainakin joissain tapauksissa myös tietoinen tapa puhua, joka koetaan osaksi yhteistä kulttuuria.

Toisaalta tietynlainen ilmaisutapa tuntuu olevan sidoksissa vanhemmuuteen ja lasten sekä muiden vanhempien kanssa oloon eikä ole mitenkään itsestäänselvästi sukupuolisidonnaista tai juuri äitiyteen liittyvää. Isäkirjassa (Aalto&Kolehmainen) käsitellään miestä, joka toimii perheen lasten pääasiallisena hoivaajana ja tämä heijastuu myös kieleen, joka on muuntunut tällä muistaakseni hitsaajalla "äitimäiseksi". Omat havaintoni tukevat tätä ajatusta enkä näe mitään syytä miksi kieli liittyisi mitenkään sukupuoleen. Kokonaisuutena tarkastellen aihe on huomattavan paljon laajempi kuin mitä lyhyellä pohdiskelulla pystyy kattamaan, sillä tuloksena on vain enemmän kysymyksiä kuin aloitettaessa.