tiistai 8. lokakuuta 2013

Moraalista, yhteiskunnasta ja laista unohtamatta Greenpeacea ja Päivi Räsästä


Sanna ukkola kirjoitti blogissaan Laittomuuksia luvan kanssa, miten yhteiskunta kansanedustajia ja ministereitä myöten toimii moraalin nimissä epäjohdonmukaisesti. Ihminen on pääsääntöisesti epäjohdonmukainen ja irrationaalinen olento, mutta ei puhuta nyt siitä.

Kysymykseen "Onko moraalisesti oikein, että abortteja vastustava ryhmä hyökkää aborttiklinikalle ja kytkee itsensä kettingeillä operaatiopöytään?" voi vastata vain kysymällä "Kenen moraalista puhutaan?" Itse en ainakaan keksi mitään muuta mahdollista vastausta, ellei nimenomaan kysytä mitä itse asiasta ajattelen.

Moni tuntuu ajattelevan, että moraali on jotain yhteistä. Moraalia on kuitenkin kahdenlaista: julkista ja yksityistä. Yksityinen moraali on sitä mitä me pyörittelemme päämme sisällä ja julkinen on aika lailla eri juttu, sillä se muodostuu yhteisön jäsenten keskinäisten vuorovaikutuksien kautta. Toki kaikki lähtee yksityisestä moraalista, mutta yhtäläisyysmerkki katoaa aika alkuvaiheessa. Hommaa sekoittaa myös se, että yhteiskunnan jäsenet eivät ole välttämättä yksilöitä, vaan voivat olla myös ryhmiä. Ryhmillä on silloin oma yksityinen moraalinsa suhteessa julkiseen moraaliin, mutta ryhmän sisällä vallitsee julkinen moraali ja ryhmään kuuluvilla yksilöillä on oma yksityinen moraalinsa. Pistetään mukaan vielä se, että yhteiskunnan jäsenillä on erilaisia rooleja ja vaikka rooli ei sisäiseen moraaliimme vaikuttaisikaan, se vaikuttaa siihen miten ilmaisemme sitä vuorovaikutuksessa ja sitä kautta julkiseen moraaliin. Mä en halua tällä sotkea koko juttua sekavuuksien mössöksi, vaan lähinnä tuoda esille, että kyse ei ole ihan yksinkertaisesta jutusta ja sen liiallinen yksinkertaistaminen on hieman kyseenalaista.

Jos tuosta jotain päätelmiä voi tehdä, niin sen, että julkinen moraali on approksimaatio sen jäsenten sisäisten moraalien summasta jaettuna kaikkien kesken. Olettaen siis, että vuorovaikutukset olisivat tasavertaisia, mitä ne eivät ole. Ja että roolit olisivat yhtäläisiä, mitä ne eivät ole. Sopiva julkisen moraalin määritelmä voisi siis hyvin olla, että se on suunnilleen se mitä voi sanoa oikeaksi ja vääräksi ilman, että siitä tulee ihan hirveästi riitaa ja herkkien aiheiden kohdalla ei tarvitse kauheasti pelätä, että alkaa vuotaa nenästä verta.

Tuota vasten tarkasteltaessa ei pitäisi tulla hirveän suurena yllätyksenä, että Greenpeacen ja abortinvastustajien samanlaiset aktiviteetit saisivat erilaiset tuomiot. Pro-Greenpeace: neitseellinen luonto, jota ylimielinen, ihmisoikeuksia polkeva suurvalta uhkaa. Pro-Life: Naisten oikeuksien ja fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen ja vanhoillisuus. Jälkimmäinen ei tämän hetken suomalaisessa yhteiskunnassa ehkä olisi se varsinainen voittajasuosikki kansansuosiossa.

Laista sen verran, että laki ja moraali eivät ole yhtä. Lain tulisi kuvastaa vallitsevia julkisen moraalin käsityksiä käytäntöön sovellettuna. Sellaisenaanhan niitä ei voida soveltaa, koska yleensä moraaliin liittyvät asiat halutaan pitää melko yksinkertaisina ja irrallisina. Todellisessa maailmassa asiat harvoin ovat yksinkertaisia ja irrallisia - pikemminkin päinvastoin. Meidän siis pitää tulkita moraalia (ja muita asioita) muodostaaksemme lakeja. Julkisen moraalin muodostuminen sisäisistä moraaleista oli aika sekava prosessi ja nyt tehdään about samanlainen kierros. Lopputulos on monelta osin kompromissi. Eikä asiaa helpota se, että laki kulkee yleensä jälkijunassa valtarakenteiden pyrkiessä luonnostaan suojelemaan itseään muutoksilta. Onko siis mikään ihme, että luultavasti kaikki kokevat usean lakipykälän olevan vastoin heidän henkilökohtaista moraalikäsitystään?

Ministerin kansalaistottelemattomuuteen kehottamisen tuomitseminen on hieman erikoista, sillä väkivallaton vastustaminen on yksi perinteisistä vaikuttamisen keinoista ja tulee heti mielenosoitusten jälkeen. On niitä vielä muitakin, mutta jätetään ne tämän ulkopuolelle. Parlamentaariset pelisäännöt ovat hieno juttu, mutta jos ne toimisivat niin hyvin kuin kirjoittaja antaa ymmärtää, miksi meillä on suuria mielenosoituksia ja kansalaistottelemattomuutta? Ai niin, marginaalissa riehuvat toisinajattelijat ja terristit. Todellisuudessa kansalaistottelemattomuudelle on paikkansa, jos parlamentaarinen järjestelmä ei syystä tai toisesta toimi siten kuin olisi aika monen mielestä sopivaa ja kohtuullista. Oleellista on, että moni on aktiivisesti ajetun asian kannalla ja vielä useampi passiivisesti ja voi jopa sanoa kantansa kahvipöytäkeskustelussa kysyttäessä, jos ei ihan hirveästi erimielisiä ole paikalla. Elleivät edellämainitut toteudu, kansalaistottelemattomuus kääntyy todennäköisesti itseään vastaan ja jää - ainakin toistaiseksi - marginaalin ilmiöksi, jota enemmistö paheksuu ja josta voidaan tupakkapaikalla kertoa halventavia vitsejä.

Miksi Räsäsen ja Niinistön aiheuttamat reaktiot olivat sitten niin erilaisia, vaikka viestit olivat perustaltaan melko samanlaiset? Luultavasti siksi, että Räsäseltä vanhempana ihmisenä ja kristittynä odotetaan tietyn roolin mukaista käyttäytymistä, esim. lainkuuliaisuutta ja yhteiskuntarauhan kunnioitusta. Niinistö on nuori ja vielä vihreä, jolta voi odottaakin tuollaista käytöstä. Toki heidän rooleillaan yhteiskunnassa oli varmasti merkitystä: Räsänen sisäministerinä on lähempänä lakia ja Niinistö ympäristöministerinä lähempänä luontoa. Lausunnoillaan Niinistö siis oikeastaan toteutti rooliaan ja Räsänen puolestaan toimi omaansa vastaan.

Jätän tähän loppuun pari pakkaa natsikortteja, jos jollekin jäi vielä jotenkin epäselväksi miksi ministerin, kansanedustajan tai kansalaisen ei aina tule kunnioittaa eikä noudattaa kansanedustuslaitoksen säätämiä ja voimaansaattamia lakeja ja säädöksiä.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kulutus ja minä



Eräässä keskustelussa avasin vähän näkemystäni kulutuksesta, tavarasta ja omistamisesta. Mielestäni hyvä vanhan ajan sääntö on edelleen voimassa: Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Myös pieneen tavaramäärään pyrkivää voidaan pitää ostokäyttäytymiseltään "köyhänä".

Alla periaatteita, joihin mä itse olen pyrkinyt (mutten aina onnistu noudattamaan):

  • Osta vain tavaroita, joita tarvitset
  • Osta tavaroita, joihin olet tyytyväinen
  • Osta kestäviä ja laadukkaita tavaroita ja ole valmis myös maksamaan laadusta
  • Valitse ekologisempi ja eettisempi vaihtoehto, jos mahdollista
  • Tue lähituotantoa ja käsityötä. Vältä pitkiä logistisia ketjuja
  • Osta tuotteita, jotka säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa mahdollisimman hyvin

Kaikki nuo nostavat hankintojen hintaa, mutta se on oikeastaan yksi tapa kontrolloida omaa ostokäyttäytymistään. Kun sohvaan on laittamassa useamman tonnin, alkaa väistämättä harkitsemaan todella tarkkaan millaisen sitä oikeastaan haluaa. Arvokkaampi fillari taasen kestää tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä ja maksaa itseään takaisin huollon ja varaosien vaihdettavuuden muodossa. Parempia vaatteita hankkii harvemmin ja niitä tulee käytetyksi enemmän.

Vasta tutkimalla tarkemmin tuotteiden rakennetta mä olen alkanut havaita selkeitä eroja halvan ja kalliimman välillä. Halvassa tuotteessa säästetään pienissä jutuissa, jotka saattavat tuntua triviaaleilta, mutta mitä monimutkaisempi tuote on, sitä useammassa "pienessä jutussa" on säästetty ja sitä enemmän siinä on osia, jotka voivat pettää. Mitä pidempi suunniteltu käyttöikä on, sitä todennäköisemmäksi osien pettäminen muodostuu. Ja koska halvempiin tuotteisiin ei usein ole varaosia, yksi pieni hajonnut osa tekee koko tuotteesta käyttökelvottoman. Tämä on mun mielestäni sitä suurinta järjettömyyttä ja todellista tuhlausta. Tuntuu käsittämättömältä, että ruuvin kierteiden pettäminen tai katkennut muoviosa voisi tehdä kokonaisesta kodinkoneesta jätettä, mutta näin se menee. Tuo yllämainittu pätee myös vaatteisiin. Kenkien kohdalla mä pyrin lähtemään noin 5-6 vuoden käyttöiästä, jolloin 200 euron ostoksesta muodostuukin 30-40 euroa vuodelle ja käyttämällä hyviä suutareita voi käyttöiän tuplata. Takeissa voi valita alerekin sijaan valmistajan, joka tarjoaa kunnostus- ja huoltopalveluita.

Aina ei tarvitse tyhjentää tiliään voidakseen hankkia jotain korkealaatuista. Fannyn talvitakki maksoi vintage-liikkeestä ostettuna muistaakseni 50 euroa. Laatu ja materiaalit ovat jotain sellaista, mistä ei nykypäivänä voi unelmoidakaan maksamatta itseään kipeäksi, ja lisäksi vielä käsityötä. Takki on kaikesta päätellen kulkenut yhden ihmisen elämän läpi ja siirtynyt toiselle. Ehkä se jatkaa vielä kolmannelle. Tuo jos mikä on todellista ekologisuutta.

Tavaroiden vähentämisen ei tarvitse tapahtua kertarysäyksellä kaapit siivoamalla, vaan se voi tapahtua myös pitkänä prosessina, jossa tavoitellaan kokonaisvaltaista elämän- ja ajattelutavan muutosta. Jossain vaiheessa huomaa, että jotain on täytynyt tapahtua, koska talosta lähtee enemmän tavaraa kierrätykseen kuin uutta tulee sisään.

Eräs asia, joka mun mielestäni kaipaa huomiota, on tavarat osana elinympäristöä. Jos elää koti täynnä tavaroita, joista ei oikeastaan edes pidä, voi suhtautuminen koko elämään alkaa muuttua samanlaiseksi. Niin kauan kuin tavarat ovat ympärillä siksi, että jos vaikka sitten kun, elää itsekin elämäänsä sitkuillen sen sijaan, että keskittyisi siihen, mikä on omassa elämässä juuri silloin tärkeää. Kummastakin elämänasenteesta voi sanoa, ettei se ainakaan onnellisuuteen johda.

Nää jutut saattaa kuulostaa monen korvaan elitismiltä, mutta mulle niissä on kyse muusta. Enemmänkin tuo kaikki on oman elämänsä haltuunottamista ja tasapainon tavoittelua. Onnea ei saavuta ulkoapäin eikä se tule materian kautta, mutta koska materia on joka tapauksessa välttämätöntä, tulisi suhteessa siihen tavoitella tasapainoa ja tyytyväisyyttä.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Kasvatus, itsekritiikki ja tunnehallinta

Juuri keskustelin vaimoni kanssa omasta näkemyksestäni kasvatuksen suhteen ja omista ongelmistani siinä. Mä pyrin ainakin ajoittain tarkastelemaan omia kasvatusmenetelmiäni kriittisesti ja tekemään korjausliikkeitä sitä vaativissa kohdissa. Kuitenkin joskus on sietämättömän vaikeaa vaikuttaa omaan käytökseensä.

Kun koiranpentu näkee jotain jännää, ei vaakakupissa paljon paina se, että olet juuri kieltänyt menemästä aidan toiselle puolen. Uteliaisuus ja halu käydä tutkimassa vain menevät ohitse humahtaen ja koira on toisella puolella aitaa. Tuskin kukaan koirankoulutuksesta mitään tietävä väittäisi koiran tekevän tätä ilkeyttään tai sinua uhmatakseen. Harva myöskään alkaa huutaa koiralle raivoissaan, vaan useimmat hakevat koiran ja pyrkivät vastedes välttämään vastaavia tilanteita, esim. pitävät koiran kytkettynä.

Mä vedän paljon yhtäläisyyksiä eläinten ja ihmisten välille ja siten myös koiranpentujen ja lasten. Siitä huolimatta mä löydän itseni aina ajoittain tenttaamassa lapselta sitä perinteistä "Montako kertaa tästä pitää vielä sanoa?" Ihan oikeasti - odotanko mä vastauksia esittämääni kysymykseen? Oletanko aivan aidosti, että lapseni vastaa "Kolmekymmentäseitsemän", "Yksi" tai "Ei enää yhtään, isi - tämä riittää. Opin läksyni"? Tähän muuten liittyy vielä se toinenkin "Miksi sinun aina täytyy tehdä näin?" - joka ei ole mitenkään suhteessa todellisuuteen, sillä riittää, että lapsi on tehnyt asian "väärin" vain kerran ja muut parikymmentä kertaa aivan niin kuin pitääkin.

Mä tiedän taustalla vaikuttavan usein aivan samanlaisten mekanismien kuin ylempänä mainitulla koiranpennulla. Voi olla myös, että lapsi ei ole sisäistänyt kiellon merkitystä. Eli siis sitä, että kiellon noudattaminen tarkoittaa tiettyjä toimintoja - tai lähinnä toimintojen tekemättä jättämistä. Lapsi ei välttämättä edes osaa muodostaa kytköstä kiellon ja aiemmin tehdyn asian välille. Tai kytkös menee pieleen jollain tavalla.

Kieltoja ja rangaistuksia voi käyttää ja tuleekin käyttää osana kasvatusta, mutta ikävä kyllä liian usein kasvattaja jakaa kieltoja ja rangaistuksia itsensä takia. Lapsen toiminta aiheuttaa meissä aika ajoin negatiivisia tunteita, jopa vihaa. Suurin osa meistä ei kuitenkaan kykene prosessoimaan näitä tunteita, vaan tunteet olisi kohdistettava johonkin ulospäin. Vaihtoehtoisesti ne voi kohdistaa sisään päin, mutta se on jo aivan eri kohta sairaskertomusta. Useimmat meistä tietävät, ettei lapsiin saa kohdistaa negatiivisia tunteita tekoina. Paitsi jos ne tehdään kasvatuksellisista syistä.

Mä väitän, että liian usein rangaistuksia jaellaan ilman sen suurempaa pohdintaa sen kasvatuksellisesta tarkoituksesta. Kasvatuksellisuutta voidaan käyttää hyvin perusteena rangaistukselle ja rangaistushan on annettava, koska sisäinen oikeustajumme huutaa, ettei tällaisesta saa selvitä ilman seuraamuksia! Liian usein vanhempi kohdistaa negatiivisia tunteitaan tekoina tai sanoina lapseen vain lievittääkseen omaa negatiivisten tunteiden aiheuttamaa pahaa oloaan.

Muka-rationaalisesti perusteltu sisältä kumpuava rangaistus on melkein pahempi kuin että lapselle huutaisi ajattelemattomuuksia. Jälkimmäisessä tapauksessa vanhempi sentään käy pyytämässä tekoaan anteeksi - rangaistus on aina oikeutettu eikä sitä pidäkään pyytää anteeksi.

Miten ihmeessä koiran kohdalla vika on aina hihnan toisessa päässä ja lapsen kohdalla lapsessa?

perjantai 17. lokakuuta 2008

Lasta saa silpoa uskonnon nimissä

(HS: Oikein tehty pojan uskonnollinen ympärileikkaus ei ole rikos)

Nyt se on ihan Korkeimmankin oikeuden mukaan sallittua - lapsen sukuelinten silpominen siis. Kunhan löytyy sopiva opinkappale, joka sitä vaatii. Eri kulttuurien ja uskontojen tavat ovat osa meidän kaikkien jakamaa yhteiskuntaamme, mutta raja kulkee lapsen oikeudessa fyysiseen koskemattomuuteen. Erityisen vakavaksi tämän asian tekee se, että kyse on peruuttamattomasta toimenpiteestä, jolla on väistämättömiä vaikutuksia lapsen loppuelämään.

Ympärileikkaus on pienehkö operaatio, mutta kuten kaikki lääketieteelliset operaatiot, ei vailla riskejä. Osa riskeistä liittyy itse operaatioon ja siitä toipumiseen ja osa on sen tuloksena mahdollisesti syntyviä. Suomen Lääkäriliitto on ilmaissut kantansa tiedotteessaan jo 2004: "Potilaan altistaminen riskejä sisältävään toimenpiteeseen, josta ei koidu terveydellistä hyötyä, on vastoin lääkärin etiikkaa ja lääkärin tulee voida kieltäytyä toimenpiteen suorittamisesta." (Suomen Lääkäriliitto: Lakiehdotus poikien ympärileikkauksesta vastoin lääkärin etiikkaa)

Jos ympärileikkaus kerran on sallittua pojille, tulee sen olla sitä myös tytöille. Uutisoinnin jälkimainingeissa on jo nähty, että naiset nousevat tässä kohtaa barrikaadeille tukemaan sisariaan ja tyttäriään silpomista vastaan. Usein jaksetaan muistuttaa, että naista ei ympärileikata, vaan nainen silvotaan. Kyse on siis aivan eri asiasta. Vai onko: "
Kuitenkin tyttöjen ympärileikkausten lievimmät muodot ovat jopa vähemmän haitallisia kuin poikien ympärileikkausten tyypilliset muodot. Esimerkkeinä tästä pelkkä neulanpisto/viilto, jossa ei poisteta mitään kudosta - tai pelkkä klitorista suojaavan poimun poistaminen, mikä tunnetaan sunna-ympärileikkauksena." (Wikipedia: Ympärileikkaus)

Ja kun aiemmin mainitsin vaikutuksesta loppuelämään, niin tarkennetaan hieman. Esinahan poisto vaikuttaa fyysisiin tuntemuksiin erityisesti yhdynnässä. Esinahan ollessa koskematon penis liikkuu ikään kuin kaksoisvoidellussa putkessa, joka vähentää emättimen ja peniksen kitkaa. Jos esinahka poistetaan, menetetään merkittävä osa tästä toiminnallisuudesta. Lisäksi ajan myötä terskan iho paksunee vähentäen sen herkkyyttä. Uudessa-Seelannissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin ympärileikkauksella ja kumppanin orgasmiongelmilla yhteys: "
Women reported they were about twice as likely to experience orgasm if their male partner had a foreskin." (Bensley GA, Boyle GJ: Effects of male circumcision on female arousal and orgasm)

tiistai 30. syyskuuta 2008

Suomi - tietotekninen takapajula?

Täytin tänään kaksi kappaletta IT-alaan pohjaavien järjestöjen kunnallisvaaliehdokaskyselyitä. Tapetilla ovat vapaat ohjelmistot ja vapaa lähdekoodi sekä sähköinen asiointi. Molemmat ovat tärkeitä asioita pohdittavaksi, sillä vapaan lähdekoodin ajatus on saavuttanut riittävän kypsyysasteen, että siihen pystytään suhtautumaan vakavuudella ja sähköisen asioinnin tila on lähinnä huolestuttava.

Vapaa lähdekoodi ei enää ole mörkö, joka uhkaa tietoyhteiskunnan syvimpiä rakenteita, kansalaisten tietoturvaa ja saastuttaa syöpämäisellä anti-midaksen kosketuksellaan kaiken puhtaan. Jopa kankeimmatkin tahot ovat vähitellen hyväksyneet ajatuksen vapaaseen lähdekoodiin perustuvista sovelluksista jopa kriittisessä sovellusympäristössä. Uskon myös, että kaikkein absurdeimpien ylilyöntien aika on ohi ja päätöksissä voidaan myös käyttää järkeä eikä esim. vaadita, että "Kaikkien käytettyjen sovellusten tulee olla avoimeen lähdekoodiin perustuvia!". On siis syytä kiittää asian puolesta työskennelleitä tahoja tärkeän ja merkittävän ajatuksen läpiviennistä.

Suomi piti joskus itseään tietoteknisen kehityksen mallimaana ja sähköisen asioinnin edelläkävijänä ja olin mukana kehittämässä useita tällaisia järjestelmiä. Valtion tasolla tehtiin suuria suunnitelmia järjestelmien kehittämisestä. Itse naureskelin aikoinaan lontoolaisella rautatieasemalla paikalliselle lippuautomaatille ja järjettömälle hinnoittelulle (automaatista ostettu alennuslippu oli kalliimpi kuin tiskiltä ostettu normaalihintainen). Enää ei naurata. Muu maailma on jättämässä Suomea taakseen (Economist Intelligence Unit: "IT industry competitiveness index").

Miten saada asioihin muutosta? Keskitytään kuntatasolle, kun kerran kunnallisvaaleista on kyse. On huolehdittava, että kuntien tietoteknisistä asioista päättäviin kuuluu riittävä määrä asiantuntijatietämystä - ja nimenomaan ajantasaista sellaista. Ei riitä, että on vedetty projektia 70-luvulla vaan mukana on oltava tietoa siitä missä mennään tällä hetkellä. On ikävä tosiasia, että tietotekniikka alana vaatii erityisesti omaa aktiivisuutta, sillä kukaan ei tule kertomaan sinulle kriittistä näkökulmaa asioihin vaan kaikilla on aina jotain myytävää.

Toinen ongelma liittyy julkisen sektorin päätöksentekoon. Kuntien päätöksenteko on kuin Jaap Stam - hidas mutta kankea eikä se kerta kaikkiaan riitä viemään läpi onnistuneita tietotekniikkaprojekteja. Viimeisten vuosikymmenten kriittinen havainnointi on osoittanut, että asiat muuttuvat ja ainoa pysyvä tekijä on muutos. Nykyisten mammuttijärjestelmien sijaan suuntaus tulisi olla kohden keveämpiä ja skaalautuvia järjestelmiä, jotka mukautuvat muuttuviin olosuhteisiin.

Molemmat osat nivoutuvat yhteen, sillä avoimen lähdekoodin sovellukset voivat usein toimia kehikkona, jonka päälle järjestelmä kootaan. Koska runko on jo valmiina, ei ole tarpeen aloittaa tyhjästä ja voidaan keskittyä olennaiseen. Kevyemmillä ja ketterämmillä projektimenetelmillä järjestelmää voidaan pilkkoa pienempiin, helpommin hallittaviin osiin, jolloin kehityskierrokset nopeutuvat ja tehostuvat tarjoten ehkä jopa kustannussäästöjä. Ei ole aina tarpeen rakentaa kaikenkattavaa järjestelmää, vaan riittää, että asioihin paneudutaan yksi kerrallaan tapauskohtaisesti etsien paras ratkaisumenetelmä juuri siihen ongelmaan säilyttäen taustalla kokonaiskuvan.

Muinaisina aikoina ulkomaalaiset kauppiaat tulivat Suomeen esittelemään uutta keksintöä kaukaisilta mailta: metallia. Suomalaiset olivat jääräpäisiä ja suhtautuivat kovin epäillen kyseiseen innovaatioon, erityisesti sepät pyrkivät kaikin voimin vastustamaan metallin maihinnousua. He tekivät kivestä metallisten aseiden replikoita ja valmistivat näihin huolellisesti jopa valujäljet uskoessaan näiden olevan jonkinlainen välttämätön ja tärkeä osa aseen rakennetta. Toivoisin, että tällä kertaa emme jäisi historian kirjoihin tietotekniikan hyödyntäjistä Euroopan viimeisinä.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Minä, ehdokas

Hetken mielijohteesta ryhdyin keväällä Vantaan Vihreiden ehdokkaaksi tämänkertaisiin kunnallisvaaleihin ja hädissäni pohdiskelen miten tässä ehtisi kampanjoida, varsinkaan kun ei ole varaa sijoittaa rahaa mainostamiseen tai muuhun. Eikä aikaakaan isommin jää, sillä se mikä työn ja perheen jälkeen jäljelle jää, kuluu aika tehokkaasti paikallisyhdistyksen tietoteknisen työryhmän hommissa vaalisivustoa tehdessä. Toisaalta - ehkä mä en jaksa lähteä rimpuilemaan asian suhteen, kun aina löytyy nipullinen ehdokkaita, jotka ovat minua reilusti kunnianhimoisempia.

Pääasiana oli lähteä vähän katsomaan millaista vaaleissa on ja kerätä kokemusta seuraavia varten, sillä en mä pyrin pitäytymään realismissa enkä ole vielä varannut äänivyöryn juhlapaikkaa. Politiikassa olen ollut aktiivisesti mukana vasta vuodenvaihteesta alkaen, mutta jo se on riittänyt avaamaan silmiä toiminnan suhteen. Poliittiset aktiivit ovat aivan tavallisia ihmisiä - tosin ehkä idealistisempia kuin väestö keskimäärin. Jopa ammattipoliitikot ovat ihan tavallisia tyyppejä, esimerkkinä vaikkapa Pekka Haavisto, joka oli varsin mukava tuttavuus.

Voisin illalla kirjoitella vähän auki noita mun vaaliteemojani.

maanantai 4. elokuuta 2008

Uusi järjestys koittaa

Loppukeväästä vaimo ehdotti haastetta: 10-15kg painoa pois vuoden loppuun mennessä. Pohdin asiaa väyrysmäisesti yön yli ja lähdin mukaan. Ensin rimpuilin itsekseni muutaman viikon enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Kun noin kuukausi oli kulunut, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.

Ensin liityin Keventäjiin ja on myönnettävä, että päätös oli loistava. Formaatti sopii mulle aivan loistavasti ja toimii. Ruokavalio muuntuu terveellisemmäksi ja liikunta tulee mukaan kuin itsestään. Välillä voi hyvän juoksulenkin jälkeen syödä hyvällä omallatunnolla vaikkapa sipsejäkin, kun tietää, että rajat eivät ylity. Nameja voi syödä, mutta ne on ansaittava.

Seuraavana listalla oli tupakoinnin lopettaminen. Mittarissa oli 22 vuotta sauhuttelua enemmän tai vähemmän lähelle aski päivässä. Monen monituista kertaa on tullut kokeilluksi lopettamista ja aina yhtä huonolla menestyksellä. Tämä kerta oli erilainen - ja lopullinen - sen päätin heti aluksi. Jo parin viikon kuluttua mä mietin mikä teki tästä kerrasta erilaisen, kunnes tajusin: Aiemmin olin lopettanut huonoa ja epämiellyttävää tapaa, nyt irtauduin vaarallisesta ja vakavasta riippuvuudesta. Ensi kertaa tunnustin olevani tupakasta riippuvainen.

Koska liikuntaa tuli muutenkin jossain määrin harrastetuksi, alkoi nälkä kasvaa syödessä. Sitä paitsi tupakasta irtautuminen alkoi tuottaa energiaa, joka oli saatava puretuksi johonkin. Uusiin harrastusvälineisiin ei ollut liiemmälti rahaa, joten päätin ryhtyä juoksemaan. Eipä kulunut kauankaan, kun olin ohjannut riippuvuuteni uuteen osoitteeseen. Olin koukussa juoksemiseen.

Kerran olen notkahtanut koko projektin suhteen muutaman viikon ajaksi, mutta siitäkin nousin takaisin jaloilleni. Painoa on pudonnut maltillisesti (reilut 5kg), mutta vanhat vaatteet ovat alkaneet mahtua päälle. Tupakasta olen pysynyt irti nyt kolme kuukautta enkä enää halua aloittaa uudestaan. Kun aloitin juoksemisen, pystyin juoksemaan viiden minuutin välein minuutin. Nyt voin juosta 3-4 minuuttia 1-2 minuutin välein. Ehkä joskus voin tehdä sen mitä en ole koskaan tehnyt: Juosta viisi kilometria yhtä soittoa.

Näitä projekteja tullaan seuraamaan myös perheessä tapahtuvien asioiden ohella.