Moraalista, yhteiskunnasta ja laista unohtamatta Greenpeacea ja Päivi Räsästä

Sanna ukkola kirjoitti blogissaan Laittomuuksia luvan kanssa, miten yhteiskunta kansanedustajia ja ministereitä myöten toimii moraalin nimissä epäjohdonmukaisesti. Ihminen on pääsääntöisesti epäjohdonmukainen ja irrationaalinen olento, mutta ei puhuta nyt siitä.

Kysymykseen "Onko moraalisesti oikein, että abortteja vastustava ryhmä hyökkää aborttiklinikalle ja kytkee itsensä kettingeillä operaatiopöytään?" voi vastata vain kysymällä "Kenen moraalista puhutaan?" Itse en ainakaan keksi mitään muuta mahdollista vastausta, ellei nimenomaan kysytä mitä itse asiasta ajattelen.

Moni tuntuu ajattelevan, että moraali on jotain yhteistä. Moraalia on kuitenkin kahdenlaista: julkista ja yksityistä. Yksityinen moraali on sitä mitä me pyörittelemme päämme sisällä ja julkinen on aika lailla eri juttu, sillä se muodostuu yhteisön jäsenten keskinäisten vuorovaikutuksien kautta. Toki kaikki lähtee yksityisestä moraalista, mutta yhtäläisyysmerkki katoaa aika alkuvaiheessa. Hommaa sekoittaa myös se, että yhteiskunnan jäsenet eivät ole välttämättä yksilöitä, vaan voivat olla myös ryhmiä. Ryhmillä on silloin oma yksityinen moraalinsa suhteessa julkiseen moraaliin, mutta ryhmän sisällä vallitsee julkinen moraali ja ryhmään kuuluvilla yksilöillä on oma yksityinen moraalinsa. Pistetään mukaan vielä se, että yhteiskunnan jäsenillä on erilaisia rooleja ja vaikka rooli ei sisäiseen moraaliimme vaikuttaisikaan, se vaikuttaa siihen miten ilmaisemme sitä vuorovaikutuksessa ja sitä kautta julkiseen moraaliin. Mä en halua tällä sotkea koko juttua sekavuuksien mössöksi, vaan lähinnä tuoda esille, että kyse ei ole ihan yksinkertaisesta jutusta ja sen liiallinen yksinkertaistaminen on hieman kyseenalaista.

Jos tuosta jotain päätelmiä voi tehdä, niin sen, että julkinen moraali on approksimaatio sen jäsenten sisäisten moraalien summasta jaettuna kaikkien kesken. Olettaen siis, että vuorovaikutukset olisivat tasavertaisia, mitä ne eivät ole. Ja että roolit olisivat yhtäläisiä, mitä ne eivät ole. Sopiva julkisen moraalin määritelmä voisi siis hyvin olla, että se on suunnilleen se mitä voi sanoa oikeaksi ja vääräksi ilman, että siitä tulee ihan hirveästi riitaa ja herkkien aiheiden kohdalla ei tarvitse kauheasti pelätä, että alkaa vuotaa nenästä verta.

Tuota vasten tarkasteltaessa ei pitäisi tulla hirveän suurena yllätyksenä, että Greenpeacen ja abortinvastustajien samanlaiset aktiviteetit saisivat erilaiset tuomiot. Pro-Greenpeace: neitseellinen luonto, jota ylimielinen, ihmisoikeuksia polkeva suurvalta uhkaa. Pro-Life: Naisten oikeuksien ja fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen ja vanhoillisuus. Jälkimmäinen ei tämän hetken suomalaisessa yhteiskunnassa ehkä olisi se varsinainen voittajasuosikki kansansuosiossa.

Laista sen verran, että laki ja moraali eivät ole yhtä. Lain tulisi kuvastaa vallitsevia julkisen moraalin käsityksiä käytäntöön sovellettuna. Sellaisenaanhan niitä ei voida soveltaa, koska yleensä moraaliin liittyvät asiat halutaan pitää melko yksinkertaisina ja irrallisina. Todellisessa maailmassa asiat harvoin ovat yksinkertaisia ja irrallisia - pikemminkin päinvastoin. Meidän siis pitää tulkita moraalia (ja muita asioita) muodostaaksemme lakeja. Julkisen moraalin muodostuminen sisäisistä moraaleista oli aika sekava prosessi ja nyt tehdään about samanlainen kierros. Lopputulos on monelta osin kompromissi. Eikä asiaa helpota se, että laki kulkee yleensä jälkijunassa valtarakenteiden pyrkiessä luonnostaan suojelemaan itseään muutoksilta. Onko siis mikään ihme, että luultavasti kaikki kokevat usean lakipykälän olevan vastoin heidän henkilökohtaista moraalikäsitystään?

Ministerin kansalaistottelemattomuuteen kehottamisen tuomitseminen on hieman erikoista, sillä väkivallaton vastustaminen on yksi perinteisistä vaikuttamisen keinoista ja tulee heti mielenosoitusten jälkeen. On niitä vielä muitakin, mutta jätetään ne tämän ulkopuolelle. Parlamentaariset pelisäännöt ovat hieno juttu, mutta jos ne toimisivat niin hyvin kuin kirjoittaja antaa ymmärtää, miksi meillä on suuria mielenosoituksia ja kansalaistottelemattomuutta? Ai niin, marginaalissa riehuvat toisinajattelijat ja terristit. Todellisuudessa kansalaistottelemattomuudelle on paikkansa, jos parlamentaarinen järjestelmä ei syystä tai toisesta toimi siten kuin olisi aika monen mielestä sopivaa ja kohtuullista. Oleellista on, että moni on aktiivisesti ajetun asian kannalla ja vielä useampi passiivisesti ja voi jopa sanoa kantansa kahvipöytäkeskustelussa kysyttäessä, jos ei ihan hirveästi erimielisiä ole paikalla. Elleivät edellämainitut toteudu, kansalaistottelemattomuus kääntyy todennäköisesti itseään vastaan ja jää - ainakin toistaiseksi - marginaalin ilmiöksi, jota enemmistö paheksuu ja josta voidaan tupakkapaikalla kertoa halventavia vitsejä.

Miksi Räsäsen ja Niinistön aiheuttamat reaktiot olivat sitten niin erilaisia, vaikka viestit olivat perustaltaan melko samanlaiset? Luultavasti siksi, että Räsäseltä vanhempana ihmisenä ja kristittynä odotetaan tietyn roolin mukaista käyttäytymistä, esim. lainkuuliaisuutta ja yhteiskuntarauhan kunnioitusta. Niinistö on nuori ja vielä vihreä, jolta voi odottaakin tuollaista käytöstä. Toki heidän rooleillaan yhteiskunnassa oli varmasti merkitystä: Räsänen sisäministerinä on lähempänä lakia ja Niinistö ympäristöministerinä lähempänä luontoa. Lausunnoillaan Niinistö siis oikeastaan toteutti rooliaan ja Räsänen puolestaan toimi omaansa vastaan.

Jätän tähän loppuun pari pakkaa natsikortteja, jos jollekin jäi vielä jotenkin epäselväksi miksi ministerin, kansanedustajan tai kansalaisen ei aina tule kunnioittaa eikä noudattaa kansanedustuslaitoksen säätämiä ja voimaansaattamia lakeja ja säädöksiä.