Jättiläisen moottoripyöräkypärä

Muistellessani omaa lapsuuttani mieleeni nousee aina mielikuva täyteen pakatun, ruskean Saab 96:n takapenkistä, ikkunassa ohivilisevästä kesäisestä suomalaismaisemasta ja puoliavoimena viheltävästä etuoven ikkunasta. Joka kesä koulun kevätjuhlan jälkeen pakkasimme automme ja lähdimme kuukaudeksi kiertämään Suomea ja usein myös muita pohjoismaita.

Matkalle lähtö oli aina yhtä jännittävää, erityisesti jos ruuhkia välttääksemme lähdimme matkalle aamuyöstä kuin seikkailukirjojen salainen retkikunta. Viime vuoden reissun epämiellyttävät muistot ja sattumukset olivat jo pyyhkiytyneet aikaa sitten pois muistista ja niiden tilalla oli vain odotus uudesta ja jännittävästä kokemuksesta. En edes ymmärtänyt, että kesää voisi viettää jotenkin muuten ja matkaa odotettiin kuin Joulua.

Matkoilla tutkittiin nähtävyyksiä, levättiin leirintäalueilla - joskus vain yö, joskus koko viikonloppu - ja ajettiin autolla usein hyvinkin pitkiä rupeamia. Jos leiriydyimme pidemmäksi aikaa, sain uusia ystäviä, sillä kaikki lapset olivat samassa veneessä ja vailla tuttua ja turvallista ystäväpiiriä. Kielimuuri ei ollut ongelma vaikkapa saksalaisten tai tanskalaisten lasten kanssa, sillä leikki tai jalkapallo ovat kansainvälisiä kieliä.

Matkat ovat jääneet mieleen yhtä olennaisena osana omaa lapsuutta kuin mummolan kesäauringon polttaman tien reunustalla pörräävät kimalaiset. Ne ovat Suuria kokemuksia, joita ilman lapsuuteni enkä siten minä itse olisi sitä mitä nyt olen.

On pienempiä kokemuksia, jotka nousevat voimakkaimpina muistoina. Pyllymäen laskeminen Norjan jäätiköillä, aamuinen kasvojen pesu Jäämeressä ja veljeni kanssa metsässä kykkiessäni vessapaperirullan varastanut sukulaislasten koiranpentu. Toki matkoihin liittyy myös ahdistaviakin kokemuksia, mutta haluan mieluummin ottaa ne pois siitä Tarinasta, jonka tämä osa lapsuutta muodostaa. Elämässä on muutenkin riittävästi ikäviä asioita ja on mukavampaa pitää tämä osa kauniina ja idyllisenä.

Itseäni huolestuttavat lapset, jotka jäävät paitsi näistä kokemuksista. Tärkeä osa vanhemmuutta on, että kun lapsi on aikuinen, hän voisi muistella omaa lapsuuttaan hyvänä aikana. Siihen saa ja ehkä pitääkin kuulua ikäviä asioita, mutta saldon tulisi aina jäädä plussalle. Lapsuuden tulisi olla jotain mitä aikuinen voi taaksepäin katsoessaan muistaa lämmöllä.

Resepti ei kuitenkaan ole mikään seitsemän ruokalajin illallinen, vaan ihan kotikutoista yhdessäoloa, elämää ja välittämistä. Ei siihen tarvita johtajan palkkoja, citymaasturia, maailmanympärimatkoja ja suuria unelmia täyttäviä kokonaisvaltaisia elämyksiä. Viikonloppu luonnon helmassa ja saunan lämmittäminen perheelle isän kanssa tai vaikkapa piknikki kävelymatkan päähän pieneen metsään voi olla lapselle sellainen kokemus, josta jää koko elämän mittainen lämmin muisto. Ei se ole niin vaikeaa.

Ja alkuperäiseen aiheeseen palatakseni: Jättiläisen moottoripyöräkypäriä olivat teiden varsilla taukopaikoille sijoitetut puoliympyrän muotoiset roskikset, joiden kansi näytti moottoripyöräkypärän visiiriltä. Lapsena se oli mielestäni ainoa selitys sille mysteerille, jota nämä omituiset pallot edustivat.