Rikoksesta ja rangaistuksesta

Törmäsin taannoin arkipäiväiseen, mutta ajatuksia herättävään tapaukseen. Taustoista en tiedä, mutta tavalla tai toisella tilanne oli päätynyt siihen, että äiti oli ilmeisesti poistunut paikalta ja noin neli-viisivuotias lapsi huusi itkien pahaa oloaan isänsä vieressä.

Sinänsä oma kysymyksensä on miksei isä tehnyt elettäkään lohduttaakseen lastaan vaan päin vastoin otti tähän enemmän etäisyyttä, mutta tällä kertaa jätän sen aiheen tarkastelun tuonnemmaksi. Tarkkailin tapahtumia sivusta hyvän aikaa hämmentyneenä ja mietteliäänä, ja lopulta minuuttien kuluttua lapsen itku loppui ja välikohtaus oli ohi. Tapaus sai minut mietteliääksi.

Aloin miettiä mitä voisi olla taustalla ja kehitin skenarion, joka on hyvinkin arkipäiväinen. Syystä tai toisesta lapsen ja useimmiten äidin välille syntyy kahnaus, joka joskus kulminoituu lapsen raivokohtaukseen. Vanhempi saattaa reagoida yhtäläisellä suuttumuksella ja tähän liittyy usein paljon muutakin kuin vain pelkästään lapsen ja vanhemman välinen hetkellinen tilanne. Riittävästi kiihtyneen yhteenoton tuloksena saattaa olla vaikkapa uhkauksella ryyditetty rangaistus: "Jää sitten siihen huutamaan niin minä menen yksinäni. Ja olet siinä tai en enää ikinä ota mukaan kauppaan, ettäs tiedät!"

Kun riidan toisena osapuolena toiminut vanhempi on poistunut näköpiiristä lapsen raivo kääntyy hetkessä hädän ja epätoivon puolelle. Mitä jos äiti oikeasti tarkoittikin mitä sanoi? Mitä jos äiti ei otakaan minua enää mukaansa? Mitä jos äiti ei enää rakasta minua? Lapsi pyrkii hyvittämään tekoaan, mutta itkuiset huudot kaikuvat kaikille muille korville paitsi niille, joille ne on tarkoitettu. Käytännössä siis kuuroille korville. Toisaalta, vaikka vanhempi olisikin paikalla, vanhempi saattaa olla tietoisesti "kuuro" lapsen hädälle. Ehkä syynä on oma suuttumus, jonka kesto saattaa olla pidempi kuin lapsen. Tai ehkä kyse on vain omasta vankkumattomasta kannasta, jonka mukaan väärinteolle on syytä olla aina seurauksena rangaistus.

Mitä haen takaa on, että on mielestäni kohtuutonta rangaista lasta lisää, jos on ilmiselvää, että lapsella on jo valmiiksi paha olla. Viesti on joka tapauksessa mennyt perille siinä määrin kuin se senhetkisissä olosuhteissa voisi mennä perille. Vanhemmalla on vastuu toiminnastaan - suuttuneenakin.

Sitä paitsi, oma suuttumuskin katoaa yleensä sen sileän tien, kun saa lapsen syliinsä eikä se suuttumuksen aihekaan tunnu enää niin tärkeältä.