Syntymä: I näytös - Odotuksen palkkio on odotusta

(Kirjoituksen ajankohta 26.09.2006)

Rauhoitteluistamme huolimatta taksikuski piti kohtuullista kiirettä ja saavuimme nopeasti sairaalan pihaan. Odotellessamme koiranhoitajia puolisoni hyödynsi levähdyshetken oksentamalla. Pohdiskelin tilannetta ulkopuolisen silmin: Raskaanaoleva nainen nojaa liikennemerkkiin ja oksentaa miehen yrittäessä pitää aisoissa paniikkikohtauksen keskellä huutavaa huskya. Perheidylliä kauneimmillaan.

Koirien luovutuksen jälkeen siirryimme päivystykseen – tarkemmin sanottuna isien lepohuoneeseen. Lämmittelin puolisoni selkää ja odottelimme jotain tapahtuvaksi. Tämä oli ensimmäinen kosketus koko prosessia yhdistävään toimintaan ja siihen tosiasiaan, että asiat eivät tapahdu kuin elokuvissa. Ymmärrän varsin hyvin joidenkin isien turhautumisen, sillä tuli enemmän kuin selväksi, että kenelläkään ei ole kiire - ainakaan meidän kohdallamme. Kiireettömyys ja huoli toisen hyvinvoinnista taas eivät ole parhaita kumppaneita.

Aloin muuttaa aktiivisemmin asennettani tilanteeseen. Ei ole mitään hyötyä siitä, että alan hätäillä ja huolehtia asioista, joissa ei ole mitään huolehdittavaa. Keskityin tarkkailemaan tilannetta, toimimaan avustajana ja ennen kaikkea helpottamaan puolisoni oloa. Halailua, hierontaa ja sylissä pitämistä siis riitti, mutta en kokenut tarpeelliseksi valittaa.

Jonkin ajan kuluttua tapahtui siirto tarkkailuhuoneeseen supistusten käydessä entistä kivuliaammiksi. Vuorossa oli lisää odottelua ja jälkikäteen tarkasteltuna tämä aika oli se vaihe, jossa mentiin pieleen. Odotteluaikana puolisoni ajatukset pysyivät vielä kasassa ja olisimme voineet esittää henkilökunnalle omia toivomuksiamme synnytyksen kulusta. Vasta myöhemmin saimme tietää, että koko sairaala oli täynnä synnyttäjiä ja kaikki resurssit olivat enemmän kuin täystyöllistettyjä.

Tutkimukset alkoivat - kuinkas muuten - oksentamisella. Ensin suoritettiin ulkotutkimus ja opiskelija arvioi painoksi noin 3,5 - 3,6 kg. Supistusten alkaessa käydä siinä määrin kivuliaiksi, että puolisoni hermot alkoivat pettää päällimmäiseksi nousi tarve saada kipu pois. Suunnitelmat vesisynnytyksestä, akupunktiosta ja muista tavoista lievittää kipuja ilman lääkitystä menivät uusiksi.

Kello koitti kahdeksan ja kävin soittamassa töihin, että töihinsaapumiselle tuli pieni este. Asiakas muistutti, että syy on hyväksyttävä, muttei hyvä, ja ainoa hyvä syy töistä poisjäännille on kuolema (oma). Onnentoivotusten jälkeen palasin tarkkailuhuoneeseen, jossa sisätutkimus oli suoritettu ja todennettu, että kohdunsuu oli 4cm avoinna. Saimme käskyn siirtyä synnytyshuoneeseen.