perjantai 1. helmikuuta 2008

Syntymä: prologi

(Kirjoituksen ajankohta 26.09.2006)

Jostain kohtalon oikusta olin mennyt juuri tänä yönä aiemmin nukkumaan – aivan kuin kehoni olisi tiennyt, että levolle olisi lähitulevaisuudessa tarvetta. Kello kahdelta yöllä puolisoni herätti minut ja kertoi, että häntä supistelee jatkuvasti. Alkoi huolestuttavasti tuntua siltä, että nyt saattaisi olla tosi kyseessä. Kaikesta valmistautumisesta huolimatta kaikki oli sillä hetkellä vähintäänkin epätodellisesta, kuin unta. Vietimme tunnin verran kellotellen supistuksia: 4 minuuttia, 8 minuuttia, 5 minuuttia, 10-15 sekuntia kerrallaan. Alkoi jännittää yhä enemmän ja päässäni pyörivät kaikenlaiset asiat: Töissä tärkeä palaveri, miten siellä nyt menee? Onnistuuko koirien hoitaminen? Mitä kaikkea pitää ottaa mukaan? Pitikö tulla näin "yllättäen"? Voi kun saisi nukkua edes vähän enemmän.

Supistusten jatkuessa puoliso soitti Kätilöopistolle ottaakseen selvää mitä tehdä. Vastaus oli tylyhkö: Panadolia ja nukkumaan. Koin yhtäaikaa tyytyväisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, että olin iloinen kyseessä olleen vain väärä hälytys. Ennen nukahtamista sain vielä tunnustelemalla varmistetuksi, että lapsi on vielä matkassa mukana ja liikkuu vatsassa. Vaikka olo olikin hermostunut, tuntuu vaikealta keksiä parempaa tapaa tapaa nukahtaa kuin pitää rakastamaansa puolisoa sylissään ja tuntea lapsensa liikkeet käsiensä alla.

Puolisoni ei saanut nukutuksi lainkaan ja herätti minut viiden aikoihin: supistukset olivat entistä voimakkaampia ja kestivät pidempään, noin puolen minuutin verran. Soitimme uudestaan sairaalaan ja tällä kertaa meitä kehotettiin saapumaan paikalle. Lähtiessäni koirien kanssa pihalle tuleva äiti juoksi vessaan oksentamaan. Ulkona kävellessäni tunnustin, että uskottava se on - tästä se alkaa - ainakin jos on kirjallisuudessa kerrottuihin varmoihin ennusmerkkeihin uskomista.

Tavaroita keräillessä ja kahvia keittäessä jännitys haihtui ja muuttui määrätietoisuudeksi. Soitin taksin hieman ennen kuutta ja kohta olimme jo matkalla synnyttämään. Taksissa istuessamme ihmettelimme, että miksi ihmeessä lasten on synnyttävä aina yöllä. Mitä vikaa päivässä on?

Ei kommentteja: