Syntymä: III näytös - Paikoillanne, valmiit, ponnistakaa!

(Kirjoituksen ajankohta 26.09.2006)

Kahdentoista jälkeen oli uuden sisätutkimuksen aika, ja havaittiin, että kohdunsuu on täysin avoinna ja puolisoni sai luvan ryhtyä ponnistamaan, jos siltä tuntuu. Seuraavan vajaat puoli tuntia ponnisteltiin ja spinaalin vaikutuskin alkoi vähitellen loppua. Kätilö kertoi, että lisäpuudutusta ei enää ollut tiedossa. Sinertävä käteni otti kuulemansa ehkä kaikkein raskaimmin.

Ponnistusten aikana lapsen syke tippui aina hieman ja puolisoani muistutettiin hengittämään. Itse seurailin selkäni takana olevaa monitoria ja sen sykemittaria enemmän ja vähemmän huolestuneena. Ensimmäistä kertaa aloin olla huolestunu meneekö kaikki hyvin. Kätilöopiskelija pyysi puolisoani nostamaan jalkaansa ponnistuksen ajaksi ja tämä teki työtä käskettyä. Kyseinen jumppa näytti kaikkea muuta kuin mukavalta ja helpolta. Toisella kertaa hän ei enää jaksanut ja opiskelija pyysi taas samaa saaden vastauksen, että voimat eivät riitä. Kun pääasiallinen kätilö saapui paikalle ja ilmoitti seuraavan supistuksen kohdalla, että olisi hyvä, jos puolisoni nostaisi jalkaansa ponnistuksen ajaksi, seurasi välitön hermojen palaminen kiinni. Ihmisissä oli mennyt aivan sekaisin kuka oli sanonut mitä ja milloin ja tuloksena oli lievästi ilmaistuna suuttunut äiti.

Varsinainen synnytys alkoi, kun kätilö oli todennut tilanteen soveliaaksi. Itse pystyin todentamaan ponnistusten vaikutuksia seuraamalla jätkän nuppiin kiinnitetyn johdon liikkeen perusteella. Kirjava johto tuli sentti sentiltä enemmän näkyviin. Samalla havaitsin myös ensi kertaa, että synnytyksen seuraaminen ei todellakaan ole eritekammoisen hommaa. Kalvojen puhkaisun myötä tullut lapsivesi oli ollut ensikosketus eritteisiin, mutta se nyt näytti vain vanhentuneen maidon heralta. Tämä oli tavaraa, josta kauhuelokuvat on tehty: veristä limaa, omituisen näköisiä nesteitä, kalvoja, kudosta, verta ja napanuora. Enkä edes muistanut, että pahempaakin on odotettavissa.